Lapsi leikkii vauvanukella. Hän on nimennyt sen Tuiskuksi. Hänestä on ihanaa työntää Tuiskua rattaissa ja tarjota sille maitoa pienestä tuttipullosta. Joka ilta lapsi peittelee Tuiskun pieneen puiseen nukensänkyyn ja pussaa sitä otsalle hyvän yön toivotuksena.
Samaan aikaan toisaalla toinen lapsi liikuttelee kiiltävää leikkiautoa hiekkalaatikkoon tasoittamallaan autoradalla. Hänestä tulee isona rallikuski, se on ihan selvä.
Kirjoittaja ei antanut lapsille sukupuolia, mutta sinä taisit antaa. Jos et, olen ylpeä sinusta.
Elämme maailmassa, jossa ajatellaan edelleen olevan eri ammatteja eri sukupuolille. Kätilöt, ompelijat, sairaanhoitajat, tarjoilijat, lastentarjaopettajat, siivoojat ynnä muut yleistetään usein naispuolisiksi, kun taas lakimies, putkimies, sähkömies, palomies, luottamusmies, asiamies, esimies, ja kirvesmies yleistyvät jo nimen perusteella miesten hommiksi. Sitten, kun valitsee ns. toisen sukupuolen ammatin, onkin lakinainen tai miessairaanhoitaja.
Voisiko tämä johtua osittain siitä, että nuket ja leikkiuunit ovat tyttöjen leluja, kun pojille suunnataan leluaseita, pikku- ja isompia autoja sekä leikkityökaluja?
Uskon että puhtaasti biologisia eroja lukuunottamatta kaikki erot sukupuolten välillä ovat keinotekoisia. Keinotekoisiin eroihin lasken myöskin sukupuolittuneen hakeutumisen eri ammattialoille. Alun tarinanpätkällä halusin viestiä, että ihmiset kasvattavat lapsiaan liikaa sukupuolen perusteella. Loppujen lopuksi sillä, mitä löytyy lapsen jalkojen välistä, ei ole varsinaisesti merkitystä lapsen luonteeseen, valintoihin tai elämään. Tai ei olisi, ellei sen perusteella hankittaisi lasten leluja, vaatteita ja huonekaluja.
En nyt väitä, ettei ole olemassa pikku-prinsessatyttöjä tai machopoikia. Varmasti on ja saakin olla, mutta yleensä nämä roolit asetetaan lapsille kysymättä. Ja kun lasten maailma jaetaan kahtia sukupuolen perusteella, miten se voisi olla vaikuttamatta aikuisten maailmaan?
Ammatit ovat ihmisten tekemiä, ja niin ovat myös ammattistereotypiat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti