46. Kuhan kuvasin.

Suomessa on viime päivinä pyörinyt enemmän tai vähemmän mediakohua juontaja Axl Smithin ympärillä.

Pähkinänkuoressa tilanne on se, että Smith on syytettynä seksinauhojen kuvaamisesta kumppaneistaan salaa. Smith itse kertoo, että hänen kotonaan on kameravalvonta jotta kukaan ei voi syyttää häntä virheellisesti raiskauksesta. Hän ei vain tiennyt, että kameravalvonnasta pitäisi kertoa kaikille kuvattaville. 

Suosittelen googlaamaan lisätietoa aiheesta. Smith itse julkaisi tämän videon: 

Tässä videossa on niin monta asiaa väärin, että minunkin on pakko ryhdistäytyä bloggaajana. 

Ensinnäkin se, että kertomassaan taustatarinassa Smith on automaattisesti täysin epäilemättä varma siitä, että tarinan nainen valehtelee raiskauksesta, ja mies (jonka olemassaolosta ei muuten ole löydetty mitään todisteita) on viaton. En väitä, etteikö tämä olisi mahdollista, mutta tarina, ja myös Smithin koko tilanne muistuttaa aforismista: "Patriarkaatissa on suurempi tragedia, jos miestä syytetään raiskauksesta kuin se, jos nainen raiskataan." On olemassa naisia, jotka kiristävät miehiä perusteettomilla syytöksillä raiskauksista. Smithin suhtautuminen raivostuttaa siksi, että tätäkin enemmän on olemassa raiskaajia, jotka eivät joudu millään tavalla vastuuseen teoistaan. 

Itse kohuun: Rusinat rasahtivat, kun yksi Smithin tapailemista naisista ilmoitti poliisille, että hänestä oli kuvattu luvatta seksinauhoja. Smith sanoo videolla tämän naisen haluavan hänelle pahaa. 

Hyvä Smith. Jos teet rikoksen jotakuta kohtaan, niin se, että tämä panee sinut vastuuseen teoistasi ei tarkoita, että sinä olet uhri. Niin hyvää raiskauskulttuuria.

Julkaisemallaan videolla Smith saa tilanteen kuulostamaan siltä että on erehdyksessä, itseään suojellakseen tehnyt typerän virheen. Ei. Typerä virhe on esimerkiksi se, että juo vähän liikaa ja seuraavana päivänä on hirveä krapula, tai se että ei lue ylioppilaskirjoituksiin ja saa huonot arvosanat. Kymmenien naisten kuvaaminen makuuhuoneessa ilman lupaa on jotain aivan muuta, kuin typerä virhe. 

Joku voisi laskea sen Smithin eduksi, että ainakin hän pyysi anteeksi tekojaan. Itse nojaan vanhaan sananlaskuun: 

Turha pidätellä kun paskat on housussa. 

Ja nyt minulle hyvin epätyypillinen loppukevennys:

43. Menestyksen anatomia

Koska olen ollut viime aikoina hyvin saamaton kirjoittaja, päätin julkaista äidinkielen preliminäärikokeessa kirjoittamani esseen netissä. 

Olen todenut, ettei minulla ole tarpeeksi isoja rintoja, jotta minusta voisi tulla menestyvä laulaja. Kuinka paljon ulkonäkö lopulta vaikuttaa henkilön menestymiseen? Riittääkö, että on vain kaunis ja seksikäs? Luultavasti Britney Spears ei olisi nykyisessä asemasssaan ilman ulkonäköään ja lavapersoonaansa. Toisaalta on myös paljon menestyviä hekilöitä, esimerkiksi Vesa-Matti Loiri, jotka eivät sovi suurimman osan määritelmään kauniista ja seksikkäästä.

Menestyminen on mahdollista hyvin monella erilaisella alalla. Kirjailijan työ on suurimmilta osin kasvotonta, joten siinä menestymiseen ei erityisesti tarvita hyvää ulkonäköä. Sen sijaan Playboy-mallin urakehitys nojaa lähes täysin ulkonäköön. 

Määrite "kaunis ja seksikäs" viittaa lähinnä naisiin. Miestäkin voi toki luonnehtia kauniiksi, mutta yleensä sanaa käytetään, kun puhutaan naisesta. Menestyksen riippuminen ulkonäöstä on myös valitettavasti sukupuolisidonnaista. Nainen, joka vastaisi ulkonäöltään ja kyvyiltään Mick Jaggeria, ei menestyisi yhtä hyvin rock-musiikin markkinoilla, koska naisen ulkonäköä pidetään suuremmassa merkityksessä kuin miehen. Tietysti kauneus on katsojan silmissä ja jokaiselle vartalotyypille ja kaikille kasvonpiirteille on olemassa joku, joka pitää niitä viehättävinä. Ei silti ole sattumaa, että suurimmalla osalla Hollywoodin kärkinaisista on tiimalasivartalo, pitkät sääret ja klassisen kauniit kasvot. 

Julkisesti esiintymiseen kuuluu aina eräänlainen silmänruokana oleminen. Seksi myy, eikä siinä välttämättä ole mitään väärää. Seksuaalisuus kuitenkin on osa ihmisyyttä, ja sitä on kuvattu taiteessa kautta aikojen. Tämä ei ulotu pelkästään naisartisteihin. Led Zeppelin ei kaikessa lahjakkuudessaankaan olisi menestynyt 70-luvulla yhtä hyvin ilman paidattomana esiintynyttä Robert Plantia. Silti suurin osa provosoivasti pukeutuvista esiintyjistä on naisia. Lahjakkaita naishevilaulajia, kuten Maria Brink ja Taylor Momsen myös kritisoidaan itsensä seksualisoimisesta. Axl Rose sen sijaan ei saa juurikaan kritiikkiä siitä, että hyppii lavoilla pelkissä boksereissa. Vanhan sanonnan mukaa hyvien artistien ei tarvitse esiintyä seksuaalisesti myydäkseen tuotettaan, mutta niin he kuitenkin tekevät.

Muissa kuin ns. julkisissa ammateissa menestykse ei luulisi olevan yhtä ulkonäkökeskeistä. Muutama vuosi sitten nainen erotettiin työpaikastaan Yhdysvalloissa, koska mieskollegojen työskentely ja keskittyminen kärsivät naisen hyvännäköisyydestä. Voiko kauneus ja seksikkyys siis olla jopa este menestyksen polulla? Kaikki ovat joskus kuulleet jotain yhtä järkevää kuin "Aivojen ja rintojen yhteenlaskettu tilavuus on naisilla vakio" tai "Kauniin naisen ei tarvitse ajatella". Hyvä ulkonäkö ja hyvät älynlahjat eivät todellisuudessa sulje toisiaan pois. On kaikkien edun vastaista väheksyä toisen henkisiä ominaisuuksia vain, koska tämä näyttää hyvältä. 

Kauneutta ja seksikkyyttä ei pidä halveksua tai vähätellä ominaisuuksina sen enempää kuin älykkyyttä tai musikaalisuttakaan. Väite "Menestykseen riittää, että vain on kaunis ja seksikäs väheksyy menestyjien todellisia taitoja. Esimerkiksi Jennifer Aniston on kyllä klassisen kaunis ja seksikäs, mutta hän ei ole vain kaunis ja seksikäs. Hän on muuntautumiskykyinen ja palkittu näyttelijä. Kaikkien pitäisi käsittää ihminen ensisijaisesti muunakin kuin hänen vartalonaan. 

38. Teksti, jota en halunnut kirjoittaa

Tämän vuoden maaliskuussa Helsingin Tapanilassa viisi poikaa joukkoraiskasivat 20-vuotiaan naisen. Tekijät saivat tuomioksi vuoden ehdollista vankeutta ja 5000 euroa korvauksia naiselle henkisistä kärsimyksistä. 

Käteni tärisevät, kun kirjoitan tätä, koska tämä aihe herättää minussa niin paljon inhoa, ahdistusta ja raivoa. Hyvät lukijat, tänään kirjoitan raiskauskulttuurista. 

Tiedätkö, miksi raiskausvitsejä ei pitäisi kertoa? Siksi, että jos seurassa on naisia, todennäköisyys on ainakin yksi viidestä, että hän on kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä.

Raiskauskulttuuri pähkinänkuoressa on sitä, että naisen on hyvinvointivaltioissakin todennäköisempää joutua seksuaalirikoksen uhriksi kuin valmistua korkeakoulusta. Kehitysmaissa nainen joutuu raiskatuksi todennäköisemmin kuin oppii lukemaan. 

Liian usein raiskatulta naiselta kysytään, mitä hänellä oli yllään, ei kai hän vain provosoinut raiskaajaansa näyttämällä liikaa ihoa. Meitä opetetaan baareissa vahtimaan juomiamme, ettei kukaan laita niihin tainnuttavia aineita. Meille markkinoidaan myös kynsilakkoja, jotka vaihtavat väriä jos ne altistuvat tällaisille aineille. Me emme myöskään saa juoda liikaa, ettei joku käyttäisi humalatilaamme hyväkseen. 

Raiskauskulttuuri on sitä, että myös Tapanilan joukkoraiskaustapauksessa tuomari alensi raiskaajien tuomioita, koska saattaisi olla heidän kehitykselleen vahingollista viettää nuoruusvuosia vankilassa. Muutama vuosi sitten USA:ssa nousi julkisuuteen tapaus, jossa kaksi nuorta poikaa oli useamman kerran brutaalisti raiskannut sammuneen tytön kotibileissä. Media keskittyi raiskatun ihmisen kärsimysten sijasta voivottelemaan sitä, miten poikien jalkapallourat ja tulevaisuudet murskaantuisivat siitä, että he tapauksen myötä leimautuvat seksuaalirikollisiksi.

Olisivat miettineet sitä ennen kuin tekivät vapaaehtoisesti seksuaalirikoksia. 

Raiskauskulttuuri on sitä, että luulemme ettei mies voi tulla raiskatuksi.

Raiskauskulttuuri on sitä, että listoille nousee musiikkia, joka kirjaimellisesti kertoo raiskauksesta ihannoivaan sävyyn.

Vanha feministinen sanonta kuuluu: "Sen sijaan, että opettaisimme naisia olemaan tulematta raiskatuiksi, mitä jos opettaisimme raiskaajia olemaan raiskaamatta."

Haluan vähän avata tätä. Monet ovat älähtäneet, ettei murhaajiakaan saa lopettamaan murhaamista sillä että heille sanotaan murhaamisen olevan väärin. Ei tietenkään. Emme me sitä haekaan. Suurin osa raiskauksista eivät ole sellaisia, että Jammu-setä hyppää puskasta ja raiskaa satunnaisen uhrin. Suurimmassa osassa tapauksista uhri tuntee raiskaajan ennestään. 

Ongelma ei ole siinä, etteivätkö ihmiset tietäisi että raiskaus on väärin. Ongelma on se, ettei heille opeteta, mitä eroa on tavallisella seksillä ja raiskauksella. Usein raiskaaja ei edes tiedä raiskaavansa, koska kukaan ei ole kertonut hänelle että seksuaaliseen toimintaan tarvittaisiin molemminpuolinen suostumus. 

Raiskauskulttuuri on sitä, ettei yläkoulun terveystiedon opetussuunnitelmaan kuulu perustietopakettia siitä, mitä on seksiin suostuminen, ja ennen kaikkea mitä se ei ole. Tässä on Laci Greenin video aiheesta. 

Ennen kaikkea raiskauskulttuuri on sitä, että me elämme vieläkin uskomuksessa, että miehuuteen kuuluu väkisin raiskausvietti. Että miehet ovat eläimiä jotka eivät seisokin iskiessä tai muuten vain tilaisuuden tullessa kykene kunnioittamaan toisen ihmisen kehoa ja rajoja. 

Minä en suostu uskomaan, että peniksen omistaminen tekee ihmisestä hirviön. Hirviön tekee se, ettei hänelle opeteta miten sitä kuuluu käyttää.